Kesä alkaa Minifarmilta

Koko perheen messutapahtuma järjestetään Uudessakaupungissa 20.-21.5.

Pari vuotta sitten kaksi Uudenkaupungin suurtapahtumaa, Minifarmi ja Kukkamessut päättivät lyödä hynttyyt yhteen ja avata kaupungin tapahtumakesän kertarytinällä. Riittävän suuri ja monipuolinen paikka löytyi jäähallin ympäristöstä, ja aitoa maalaistunnelmaa, kukkaloistoa ja lomarakentamista onkin päässyt kokemaan alueella jo kahdesti. Tämä vuosikaan ei tee poikkeusta, vaan juhlavuottaan viettävän kaupungin kesänavaustapahtuma on lyönyt jälleen uuden vaihteen silmään ja kasvattaa sisältöään entistäkin suuremmaksi ja monipuolisemmaksi!

Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuonna kävijämäärät hätyyttelivätkin jo viisinumeroisia lukuja. Tapahtuman pääkoordinaattori Jarno Ihala uskoo, että tänä vuonna maaginen kymmenentuhannen kävijän raja rikotaan.

  • Minifarmin tarjonnassa ollaan panostettu monipuolisuuteen, halutaan ihan oikeasti tarjota jokaiselle jotakin. Tässä ollaan mielestäni myös hyvin onnistuttu.

Edellisvuoden tapaan laaja pihaan ja puutarhaan keskittyvä alue avautuu heti pääportilta, sisätiloissa keskitytään kotiin ja sisustukseen ja pääkentällä ovat esillä lomarakentamisen palvelut sekä koneet ja laitteet sekä paljon muuta. Lapsille luvassa on vielä aiempaa runsaammin ohjelmaa traktoripuistoineen ja maastoautosafareineen, sekä aitoja maatilan eläimiä, totta kai.

Kilpailut valtaavat farmikentän, ihmiteltävää riittää!

  • Hauskat estekanikisat järjestetään tänä vuonna tapahtuman molempina päivinä ja luvassa on myös esimerkiksi Wasaborgin tallin hevosten estekisat sekä perinteistä poniratsastusta ja paljon muuta, Ihala luettelee.

Tahti on huimaa, toimijoita mukana kaikkiaan jo tässä vaiheessa yli 200 ja myös ohjelmalavalla tullaan näkemään monipuolisia esityksiä ja näytöksiä koko viikonlopun ajan.

 

Minifarmi & Kukkamessut järjestetään Uudessakaupungissa tänä vuonna 20.-21.5. Näytteilleasettajapaikoista voi kysyä osoitteesta info@minifarmi.fi tai 040 706 4000. Myös ryhmävaraukset ja -tiedustelut em. yhteystietoihin. Lisätietoa tapahtumasta löydät sivulta www.minifarmi.fi

Comments are closed