Farmialue

Sivua päivitetään!
Minifarmin eläimiä

Miniaasi

karkki3Karkki-Kamomilla. Suomessa syntynyt miniaasi Karkki-Kamomilla on on alle 80 cm korkea aasityttö. Se on oikein mukava luonteeltaan, mutta ei mikään ratsastettava pienuutensa takia.


Minipossut

käpy2Täplikäs Kukka on 2-vuotias ja ruskea Käpy taas. 10 kk.  Minipossut ovat laumaeläimiä ja myös Kukka ja Käpy elävät kolmen possun yhdyskunnassa Säkylässä, pienen tilan kotieläiminä. Minisika on lähtöisin Vietnamista ja laji tuotiin Eurooppaan 1950-luvulla, niitä on pidetty mm. eläintarhoissa ja elintoimintojen ollessa hyvin saman kaltaiset kuin ihmisellä, lajia on käytetty myös koe-eläimenä. Merkittävin jalostustyö on tehty Ruotsissa, Suomessa kasvattajia on kymmenkunta.Minipossu soveltuu asumaan maalaismaisemiin, se ei ole kaupunkilaisen lemmikki ja vaatii omistajaltaan sitoutumista eliniäkseen, n. 10-15 vuodeksi.

kukka2Perushoitoon kuuluu ihon, hampaiden ja sorkkien hoito tarvittaessa, vuosittaiset rokotukset sekä loishäädöt.
Ravinnoksi sopii viljat ja kasvikset. Sika voi myös aiheuttaa allergiaa.Odotettavissa oleva minipossun aikuiskoko on n. 15-50kg (Vietnaminroikkovatsasiat suurempia) ja ainoa aikuiskokoon vaikuttava asia on geenit.
Sika leimautuu sekä tuttuihin ihmisiin että reviiriinsä. Asuinpaikaksi sopii parhaiten talli tai oma lämmin mökki ja ulkotarha. Se tarvitsee lajityyppillistä tekemistä ja jos puitteet eivät vastaa tarpeisiin voi minipossu olla varsin työläs pitää, se keksii virikkeitä tällöin itse ja selvittää voimakkaan kärsänsä avulla tien mm. ruoka- ja vaatekaapeille alta aikayksikön. Sika on viisas ja siisti eläin, se on sosiaalinen mutta myös hyvin itsepäinen ja miellyttämisenhalu on sille täysin vieras käsite.Yhteiselo onnistuu parhaiten kun omistaja ymmärtää possun sielunelämää, on loputtoman hyvä hermoinen ja haluaa omistaa nimenomaan sian. Lisätietoja: www.suomenminipossuyhdistys.fi ja pyhatpiskit.blogspot.fi


Lampaat

immu3Mäkitalon tilan ruskeat suomenlammaspässit Immanuel ja Mäkitalon Jaaggo ja kolmen nuorta pässipoikaa.


Mäkitalon hevoset

varsuli2American Paint-tamma Baltic Reflection, s. 1999 ja tammikuussa syntynyt tammavarsa Frozen Reflection. Varsa on suomenhevosen ja American Paintin rakkausvarsana syntynyt risteytys.


Kantolan Ratsutallin hevoset

udo3Udo Nienke H eli Udo. Hollannissa vuonna 2006 syntynyt Friisiläisruuna. Tuotu suomeen 4v. Udo toimii harrasteratsuna ja kilpailee satunnaisesti kouluratsastuksessa. Luonteeltaan Udo on herkkä ja varovainen mutta erittäin kiltti. Viihtyy laiduntaen parhaan kaverinsa Vilho suomenhevosen kanssa.




suokki3Kantolan Vilivonka eli Vilho. Syntynyt 2010 ja on Kantolan Ratsutallin oma kasvatti. Vilho on vasta 4v. ratsunalku muttta luonteeltaan järkevä ja oppivainen. Mitkään uudet asiat eivät ole tuottaneet sille vaikeuksia ja se lähtee aina mielellään töihin. Tartuttaa hyvän tuulensa myös ratsastajaan.




Kantolan Ratsutallin ponit

Metty’s Rafaello eli Olli on 8v. welsh mountain poniruuna. Olli on luonteeltaan kiltti mutta helposti jännittyvä ja vaatiikin turvakseen muita hevosia tai varmaotteisen ihmisen. Olli toimii pääasiassa lasten ratsuna ja kilpailee sekä koulu että esteratsastuksessa. Olli edustaa Welsh poniroduista pienintä mallia, A sektiota.

prinssi2Kotimäen Panda eli Prinssi. Prinssi-ruuna on syntynyt vuonna 1990 ja on rodultaan Shetlanninponi. Prinssi on elämänsä aikana toiminut ratsastuskoulun opetusponina, talutusratsuna, kilpaillut este-ja kouluratsastuksessa, valjakkoajossa, ravikilpailuissa sekä erilaisissa näytöskilpailuissa. Ja tuonut miltei jokaisesta kilpailusta palkinnot kotiin. Nyt vanha pappa on eläkkeellä ja silloin tällöin toimii lasten talutusratsuna.


Kukko ja kanat

kukko2Ukko-kukko ja kanat. Kukko on tyrnäväläistä maatiaiskantaa ja kanat horniolaisia. Perhe asustelee Mäkitalon tilalla päivät vapaana, illansuussa huolehtivainen Ukko-Kukko paimentaa kanasensa tallin suojiin.


VIP-vieraat

Lauantai 2.8.
Miniatyyrihevonen

kingi2GMH Reds Little King eli tutummin Kingi on eurooppalainen minihevonen. Kingi on syntynyt 27.5.2011, eli on 3-vuotias. Kingi on Tanskasta tuotu ja  sukupuoleltaan ori. Kingi on kiltti, mutta vielä hieman lapsellisen innostunut ja riehakas. Se on  yleensä rohkea, edellisen omistajansa sanoin: ”menee vaikka kerrostalon hissiin, jos on tarvis”.  Kingi asustaa Kalannissa muutaman muun heppakaverin kanssa.

Kingin omistaa pikkutyttö Janelle, jolla on ikää vasta 4kk. Kingi on nopea oppimaan ja sen kanssa on harjoiteltu jo kärryttelyä. Ensimmäisestä kerrasta asti se on ollut kärryjen kanssa kuin vanha tekijä. Kingi toimii myös perheen lenkkiseurana  ja kun omistajansa on hieman isompi, myös ratsuna. Kovin isoa lasta Kingi ei toki kokonsa puolesta jaksa kantaa ja painoraja onkin n. 25kg. Miniatyyrihevoset ovat nimensä mukaan minikokoisia hevosia, eivät poneja. Lisätietoa mineistä löytyy esim. http://www.miniaturehorse.fi/.

Sunnuntai 3.8.
Alpakat

caesar2Pienikokoinen Caesar on suloinen ruunattu alpakka, joka on tottunut olemaan huomion keskipisteenä ja tulee hyvin toimeen myös suurissa tapahtumissa. Pieni ruuna kulkee riimussa esimerkillisen hienosti ja rakastaa lapsia ja näiden tarjoamia voikukkia.



bamse2Hauskan kirjavan värityksen omistaa suri-villaa kantava alpakkaruuna, nimeltään Bamse. Hän on utelias ja hyväluonteinen, rauhallinen käsitellä ja viihtyy erinomaisesti monenlaisissa tapahtumissa. Bamse on sosiaalinen ja lempeä luonteeltaan. Oikea veijaripoika täydellä tyylillä.

Alpakka on kesytetty jo noin 5000 vuotta sitten, todennäköisesti vikunjasta , ja se lukeutuu ihmisen varhaisimpiin kotieläimiin.  Suurin osa maailman alpakoista asuu Etelä-Amerikan jylhien Andien rinteillä ja ylätasangoilla, jossa elinolosuhteet ovat karut.

Suomessa kasvatettavat alpakat saavat elää luonnollisen elinkaaren, joka on noin 20 – 25 vuotta. Täällä ne ovat ensisijaisesti koko perheen lemmikkejä ja seuraeläimiä ja niiden kanssa voi harrastaa esimerkiksi näyttelyitä ja agilitya. Ne ovat myös arvokkaita maisemanhoitajia, sillä pitkän kaulansa ansiosta ne ylettyvät syömään korkealta eikä eläimen pehmeä antura riko maan pintaa. Lisää tietoa tilasta ja alpakoista Helmiveneen -kotisivuilta.


Possuista, lehmästä ja vasikoista on tulossa lisätietoja lähiaikoina.

 

Comments are closed